Maalaistalo Sipilän tarina

Sipilän maatila on aina sijainnut erämaan omaisissa maisemissa, järvien ja lampien laikuttamassa metsämaisemassa. Maalaistalo Sipilän talo on todennäköisesti toinen Venetekemä-järven rannan tiloista, jonka varmasti tunnettu historia ulottuu ainakin vuoteen 1801. Sinä vuonna kylän ensimmäisiin sukuihin kuuluva isäntä Pöntinen osti tilan yhdessä Mannisen isännän kanssa Ruotsin kruunulta.

Nykyisen Maalaistalo Sipilän aitassa lukee vuosi 1880, navetan kiviosa on mahdollisesti tätäkin vanhempi. Vasta vuonna 1923 Aapeli Ylösen aikaan hevoskärryteiden tilalle tehtiin maantie, vaikka rautatie olikin kulkenut kylälle jo vuodesta 1918. Pieksämäen Sanomissa oli maaliskuussa 1928 kuulutus, että ”Aapeli Ylösen perilliset ovat myyneet omistamansa maatilan maanviljelijä Albin Häkkiselle Pieksämäen Niskamäen kylästä. Kauppahinta 380 000 mk”. Nyt pääsemmekin siten meidän nykyisten omistajien, Hänninen-Piispan suvun aikakauteen, eli Einon ja Ainon aikaan.

Häkkisen pojista Eino meni naimisiin Venetekemän pohjoispuolen Iivon talon tyttären, Ainon, kanssa. Veljeksistä peräti kaksi, Ano ja Otto Häkkinen katosivat Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä 1944. Vasta vuosien päästä, 1950-luvulla saatettiin tehdä perunkirja, jolloin Eino Häkkisestä tuli uuden Sipilän tilan isäntä. Häkkisen suvun aika Sipilässä perustui lähestulkoon täysin omavaraistalouteen ja monialayrittäjyyteen.

Tilalla oli astutussonneja, tinkimaidon myyntiä, puhelinkoneen lainausta, karjanhoitoa, kotitarvemylly, juures- ja vihannesmaan hoitoa, puutarhanhoitoa ja metsätaloutta. Hevostallin takana oli kesällä kanakoppi ja autotallin kohdalla sikala. Vanhaa Liinu-hevosta pidettiin pitkään. Se oli säyseä, ja isäntä käytti sitä iltaisin töiden päätteeksi uimassa. Yksi varsa tuli tilalle ennen kuin Liinu lopetettiin. Lypsävien lehmien, kanojen ja parin hevosen lisäksi pidettiin lampaita. Niiden villat käytettiin tehtaalla, mutta lopuksi lanka tehtiin rukilla itse – myös vieraat ”surruuttelivat” rukkia aina talossa käydessään. Kalaa säilöttiin paljon suolan kanssa, kun taas keväisin syötiin paljon kasvisruokaa varaston ehtyessä.

Puutarhamarjoja ja jonkun verran mustikkaa säilöttiin. Joskus jälkiruokana oli maito- eli kuutamokiisseli. Kun sodan aikana talo otti karjalaisevakkoperheitä vastaan, savolaisista oli outoa, koska he söivät ”lehmän ruokaa” eli tatteja. Jos tarvittiin leivän jatketta ja mieli oli kalastamaan, sen aika oli aamulla aikaisin. Silloin isäntä herätteli Eira-tytärtä soutajaksi. Järven eteläpäähän soudettiin ja huovattiin verkkoja viemään. Niillä sai muikkuja, särkeä, ahventa ja haukeakin, josta tehtiin suolakalaa, keitettiin tai paistettiin. Ravustus oli tärkeää aina 1960-luvun ruttoon saakka.

Emäntä Aino tykkäsi kasvattaa kukkia. Salissa lämmitettiin vain vähän pönttöuunia, jotta kukilla oli suotuisat olosuhteet. Siellä kasvoivat pelakuut, soilikki, kloksia, begonia, kiinanruusu, oleanteri ja posliinikukka koko seinän mittaisena. Sauna oli Eino-isännän lempipaikka. Rantasaunan ikkunasta näkyy edelleen valtava kivikasa, jonka kivet on poistettu pelloista aikoinaan ihmisten ja hevosten yhteisvoimin.

Sipilän maatilan historiaan ja tunnelmaan pääset täällä edelleen. Kukat tervehtivät tulijaa, saunat lämpiävät ja elämä jatkuu maatilan arvojen mukaisesti, entisiä sukupolvia ja heidän työtään kunnioittaen.

Sipilän tila on myös TV:stä tuttu. Se on ollut Nelosen FarmiSuomi-ohjelman kuvauspaikka vuosina 2019–2021.